Kävimme viime viikolla Tate modernissa. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että visiitti oli ensimmäinen kyseisessä taidemuseossa. Tate Modernin rakennus on karuudessaan vaikuttava - mathipontinen, mutta synkkä. Rakennus on entisessä elämässään ollut voimalaitos ja sen kyllä huomasi. Teollisen tunnelman pystyi hahmottamaan jo rakennuksen ulkoasusta. Sisältä rakennus oli yhä askeettinen, mutta nykyaikaisempi. Melkein tuli mieleen Kiasma, joskin Kiasma on valoisampi ja vaaleampi.
Näyttelyt olivat peruskattava katsaus moderin taiteen historiaan, riittävästi töitä eri tyylisuunnista, ehkä jopa liikaa. Erikoisnäyttelynä oli Pop Life, Art in a Material World jossa olisi ollut Andy Warholia ja Jeff Koonsia mielin määrin. Päätimme kuitenkin käydä ensin perusnäyttelyn läpi ja sen jälkeen oli jo sellainen taideähky, että katsoimme parhaaksi jättää suosiolla Pop Lifen käymättä.
Näyttelystä positiivisimmin jäivät mieleen Miron maalaukset. Ne ovat siitä epätyypillistä aikansa modernia taidetta, että niitä on oikeasti kiva katsoa. Suurinta osaa maalauksista ei ollut vaan silmät alkoivat särkeä. Yksinkertaisia ja pelkistettyjä Miron työt kyllä ovat, perusväreillä mennään ja muotokieli on orgaanista. Olen aina peräänkuuluttanut taiteen "merkitystä" ja "sanomaa", mutta joudun myöntämään, etten ole aivan varma mitä Miro on halunnut töillään sanoa. Ehkä montaakin eri asiaa. Ehkä välittää tunnelmaa. En vaan jaksa enää katsoa yhtäkään maalausta joka kertoo maailman pahuudesta. Sellaista, joka on tuherrettu paksulla pensselillä, koostuu likaisista väreistä ja joka esittää "tuskaa" tai "sotaa". Tottakai maailmassa on tuskaa ja pahuutta, mutta tarviiko niitä korostaa, vähentääkö se kenenkään, edes taiteilijan pahaa oloa.
Myös Rothkon työt miellyttivät sekä Rodinin muutamat tutut veistokset. Hyvälle tuulelle saivat myös taiteilija-uppoaa-suohon sarjan valokuvat, joita oli kuulemma näytetty Saksan tv-asemalla parhaaseen katseluaikaan useina eri iltoina. Kesken ohjelman. Pari sekunttia kerrallaan. Loistavaa. En vaan millään muista työn tai taiteilijan nimeä. Jeff Koonsista en halua sanoa mitään. Kai siinä on jotain ylimaallista, jos pystyy myymään pari kaupan imuria taidekeräilijöille miljoonilla. Ja puhua työllä "uutuuden tavoittelusta". Matkalla kotiin näimme kierrätyskauan edessä pari käytettyä imuria jotka joku oli siihen jättänyt. Kierrätyskauppakin varmaan myisi imurit mielellään keräilijöille tai museolle, puhuisi teolla "vanhuudesta".
translation: Last week we went to Tate Modern. I'm ashamed to admit it was my first visit in the museum. The building of Tate Modern was impressive - vigorous but gloomy. It was clear to see the building used to be a power station. The industrial atmosphere came across from the exterior already. Interior of the building was also very ascetic, but more contemporary. It almost made me think of Kiasma, although Kiasma is more light and bright.
The collection was a comprehensive overview of the history of modern art, enough pieces from different eras, maybe even a few too many. The special exhibition was Pop Life, Art in a Material World where one could have seen plenty of Andy Warhol and Jeff Koons. However, we decided to see the main exhibition first and after that we were just so full of art, that we saw it best to stay out of Pop Life.
Miro's work sticked into my mind the most. His paintings are unusual pieces of modern art in a sense that they are actually nice to look at. Most of the paintings were not pleasant to look at and my eyes started to ache. Miro's paintings are simplified and somewhat plain, mainly relying on primary colours and organic forms. I've always highlighted the "meaning" and "message" of art, but I have to admit I'm not quite sure what Miro has tried to say with his work. Maybe many things. Maybe portray an atmosphere. I just can't bear to look more paintings which speak about the evil world. A painting which has been smudged with a large brush, consisting of dirty colours and which portrays "agony" or "war". Sure there is agony and war in the world, but do they have to be emphasised, does it make anyone's , even artist's agony any less.
Also Rothko's work pleased me and a few Rodin's well-known sculptures. I also got into a good mood after seeing series of artist-falls-to-the-swamp photographs. Allegedly they had been shown on German tv channel in prime-time on various evenings. In the middle of a tv show. Few seconds at a time. Brilliant. I just can't remember the name of the artist or the work. I don't want to say anything about Jeff Koons. I suppose there has to be something divine to be able to sell a few readymade hoovers for millions of dollars. And with this talk about "newness". On our way home we saw a few used hoovers in front of a charity shop. Someone had left them there. I'm sure the charity shop will gladly sell those hoovers to art collectors or museums, and with this talk about "oldness".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti